Fore: Pro Rudis 5.2.2007

 

Fore täräyttää tiskille modernia thrashia sellaisella asenteella että siinä ei monella jannulla ole paljon vastaan sanomista. Yhtyettä voisi kuvailla jonkinlaiseksi Panteran ja The Hauntedin välimuodoksi, vaikka tämä ei koko totuus olekaan. Foren soitto etenee kuin hyvin rasvattu kone, josta suuri kiitos kuulu erityisesti rumpalille, jonka dynamiikantaju on parasta A-ryhmää. Biisit ovat hyvin polveilevia, kaikkien osasten silti loksahtaessa kohdalleen. Tämä on parasta tamppausta mitä olen vähään aikaan kuullut.

Hyvää: Raivokas energia yhdistettynä teknisen tarkkaan soittoon on yhdistelmä, jota Foren tapauksessa on vaikea vastustaa.
Kehitettävää: Ehkä muutamat biisit olisivat toimineet paremmin hitusen verran lyhempinäkin.

 

Vertigo: Mikko Malm

 

 

Fore: "Pro Rudis" demo 2005

 

Vaalalainen Fore jatkaa asennemetallinsa runttaamista Pro Rudiksen ollessa jo kuudes julkaisu. Tässä on täysin valmis bändi, jonka jokin levy-yhtiö voisi jo mielestäni poimia talliinsa. Soundit ovat demoksi onnistuneet ja pakettiin on selkeästi nähty vaivaa. Mukana on biisien lisäksi myös slideshow ja video biisistä Crippled Paradise. Juuri tälläisella kokonaisuudella levy-yhtiötä kannattaakin lähestyä, muut bändit ottakaa mallia! Biisejä olisi ehkä voinut hieman yksinkertaistaa, mutta toimivat ne näinkin. Tulkaahan jätkät pääkaupunkiseudulle keikalle, olen varmasti paikalla.

 

4/5 - Aki Lehti / Miasma

 

 

Fore - Pro Rudis (Demo)

 

Vaalalaisryhmä Fore on ollut kasassa vajaat kymmenen vuotta ja harrastanut koko uransa ahkeraa levytystoimintaa. Pro Rudis on www-sivunsa peräti kunnan palvelimelle saaneen viisikon kuudes demotason tuotos, joka vahvistaa kuvaa raskaalle musiikille persoista pohjalaisjörriköistä. Tarjolla on viisi raitaa asennemetallissa friteerattua thrashia. Avauskappale Bury Me Paralysed antaa viitteitä laadukkaasta kokonaisuudesta. Demon soundit eivät mukavan matalalta jyriseviä kitaroita lukuun ottamatta ole mitenkään poikkeukselliset, mutta säkeistön tasaisen vakuuttavasti rullaava komppi, yksinkertaisen tarttuva thrashriffittely sekä aavistuksen Pantera-henkiset väliosat muodostavat varsin tyylikkään sävellyksen. Tero Laineen ääni vaihtelee Kaapro Ikosen tyylisestä karhean miehekkäästä elämöinnistä raskaampaan asennehuutoon. Demon muu biisikatras ei valitettavasti yllä vahvan avauskappaleen tasolle. Materiaali ei varsinaisesti muutu monimutkaisemmaksi, mutta suora turpaanveto jää pienempään rooliin, ja kappaleet tuntuvat ajoittaisista hyvistä melodioista huolimatta jotenkin luonnoksenomaisilta. Lisäksi kaikki melodisemmat osuudet eivät puolusta paikkaansa kokonaisuudessa. Yhtye olisi voinut myös unohtaa levyn loppuun sijoitetun hiljaisuuden ja ”piiloraidan”, sillä temppu ei ole naurattanut ketään vuosikausiin eikä sitä etenkään näin demotasolla voi pitää millään muotoa hyväksyttävänä.

 

3/5

 

Antti Kavonen / Noise.fi 25.8.2005

 

 

Fore


Jani Karppinen (g), Markus Sarala (b), Jarkko KArppinen (g), Sami Mustonen (d), Tero Laine (v)
www.fore1.org

Fore on vaihtanut solistia sitten edellisen demonsa. Uusi laulaja murisee varsin maukkaasti,
mutta kaverilta kuulisi mielellään myös puhdasta ääntä, sillä muutamissa kappaleissa se voisi olla mainio mauste. Fore on edelleen runnova ja aggressiivinen bändi, mutta uusiin kappaleisiin on kaivettu ilmavuutta pääosin sovituksellisilla keinoilla. Samalla biisien melodiat korostuvat, ja bändi onkin onnistunut saamaan aikaan hienolla tavalla synkkiä melodiapaloja murjomisen lomaan. Kenties niitä voisi vielä tuoda korostetummin esiin, koska tällaisenaan kappaleita vaivaa edelleenkin lievä tasapaksuus. Fore on kuitenkin mielenkiintoinen ja huomionarvoinen orkesteri, mutta biisien ilmiasun terävöittämisessä on edelleen työtä.

 

Soundi